Pyöräperhe perhepyöräilee

Voisilmäpullien, tummapaahtoisen kahvin ja oman perheen jälkeen parasta maailmassa on pyöräileminen. Vuosien ajan olen pyöräillyt niin työmatkat kuin kaikki vapaa-ajan liikkumisetkin. (Liian) monta vuotta ajoin ojanpohjalta löytyneellä mummopyörällä, jonka eteneminen oli höyryjunamaista - kun punaisen paholaisen sai polkaistua vauhtiin, se ei tuntunut pysähtyvän millään. Esikoisen ollessa muutaman kuukauden ikäinen, eli noin kolme vuotta sitten, päätin ostaa itselleni uuden pyörän. Tutkin markkinoiden tarjonnan ja päädyin asiakkaaksi Kalevankadun Pelagoon. Esteettistä silmääni miellyttävä muotoilu ja ystävällinen palvelu auttoivat ostopäätöksen tekemisessä. Maitokahvinvärisessä Brooklynissäni on kolme vaihdetta ja jos nyt saisin tehdä hankinnan uudelleen, vaihteita olisi kahdeksan. Muuten en muuttaisi uskollisessa soturissani mitään - en edes pystyä ajoasentoa, vaikka se ei puolisoni kaikkien silmää miellytäkään. Lisävarusteina hankin pyörään myös punotun korin ja tukevan u-lukon. Alla olevan kuva on otettu samana päivänä, kun ajoin uuden pyöräystäväni kaupasta kotiin.  

Kuopusta odottaessani pyörä saattoi jäädä aamuisin varastoon, kun raskauspahoinvointi aiheutti lähes koko raskauden ajan kestäneen oksentelukimaran. Oksentaminen ei tosin ollut pahoinvoinnin huonoin puoli, siihen tottui. Kamalinta oli tauoton etova olo, vuorokauden jokaisen sekunnin tunsin olevani merisairas. Aamulla herätessäni, illalla nukkumaan mennessäni, yöllä valvoessani. Kuvittelin tietysti pyöräileväni koko raskausajan, mutta todellisuudessa kävikin niin, että mitä pidemmälle tiineyteni jatkui, sitä useammin nuokuin työmatkojen ajan puolikuolleena bussissa, oksennuspussi käsissä. Loppuraskaus meni komplikaatioiden vuoksi liikuntakiellossa. Lopulta kuopus syntyi joulukuussa 2014, raskausongelmat loppuivat ja kaksilapsisen perheen arki alkoi. 

Keväällä 2015 tajuntaani upposi, että ei ole mahdollista kuljettaa tavallisen pyörän kyydissä alle puolivuotiasta vauvaa ja reilu kaksivuotiasta tahtoikäistä. Lyhyen ajan sisällä ensin ahdistuin pyöräilymahdollisuuden häviämisestä, innoistuin laatikkopyöristä jonka jälkeen piinasin painostin puolisoa rajusti hienovaraisesti ja lopulta päätimme yhdessä tuumin investoida laatikkopyörään. Vaikka toki olisi houkutellut nähdä, miten söpöiltä lapset olisivat näyttäneet peruspyörän sivulaukkuihin pakattuina. Laatikkopyöräksi halusimme kaksipyöräisen vehkeen, merkillä ei ollut niinkään väliä. Aloin tutkia tarjontaa ja kyselin pyöräneuroosiin sairastuneilta tuttavilta suosituksia. Kevät oli jo aluillaan, kun kaverin vinkin (kiitos Sanna!) avulla löysimme käytetyn Workcyclesin kuormapyörän, kävimme koeajolla ja teimme kaupat. 

Bakfiets cargobike long muutti meille vuosi sitten huhtikuussa. Pyörässä ei ollut sähköavusteisuutta, joten eteenpäin liikuttiin ainoastaan lihasvoimalla. Ja lihasvoimathan toki kasvoivat kesän aikana, kun jo itsessään melko painavan pyörän kyytiin pakattiin myös turvakaukalossa matkustava vauva ja penkillä istuva leikki-ikäinen. Kesän loppupuolella turvakaukalo irrotettiin ja kuopus siirtyi istumaan penkille kiinnitettyyn Bobiken istuimeen isosiskonsa viereen. Pyöräilykauden aikana huomasin välillä katselevani hieman kateellisena niitä perhepyöriä, joita poljettiin rennosti, hikoilematta ja hymyssäsuin. Kyllähän minuakin pyörää ajaessa hymyilytti, pyöräileminen on aina ihanaa - mutta samalla houkutti ajatus sähköavusteisuudesta. Kesän ja syksyn tehokkaana kunnonkasvattajana toiminut pyörä jäi talviteloille marraskuussa. 

Ajatus sähköistämisestä jäi mieleen kytemään, ja talven aikana käytyjen perheneuvottelujen yhteydessä onkin päätetty sähköistää pyörä. Vaihtoehtona olisi myös ollut myydä tällä hetkellä omistamamme cargobike ja ostaa tilalle kokonaan uusi, valmiiksi sähköistetty yksilö. Käytettyjen laatikkopyörien hinnat ovat kysynnästä johtuen korkeahkot, joten lopullisessa kustannuksessa ei olisi ollut suurta eroa. Vanhan fiksaaminen tuntui kuitenkin meille paremmalta vaihtoehdolta, joten siihen päädyttiin. Itse emme urakkaan ryhdy - joskus on hyvä myöntää rajallisuutensa - vaan palvelu on tilattu Liikkuvan Laatikon Paulilta. Lähiviikkoina pyörä viedään operoitavaksi, enkä malttaisi odottaa pääseväni kruisaamaan ylinopeutta ajamaan rauhallisesti keväisillä kaduilla, innosta hihkuvat lapset laatikon kyydissä. 

Sähköistettynä perhepyörän käyttömahdollisuudet laajenevat entisestään, kun ei tarvitse miettiä riittävätkö voimat varmasti koko päivän, jos pyöräiltävää kertyy vaikkapa maratonin verran. Ensi kesänä voidaan sopia leikkitreffejä mäkisten matkojen päähän! Fantasioin myös ensi kesän telttaretkistä ystäväperheen kanssa - ilman että metsään päästäkseen tarvitsee matkustaa bussilla, kun retkeilyvermeet voi pakata matkan ajaksi laatikkopyörän kyytiin ja satulalaukkuihin. Tokikaan laatikkopyörien akut eivät kestä määrättömän pitkiä matkoja ilman latausmahdollisuutta, mutta sähköavusteisuutta voi onneksi säännöstellä. Pääkaupunkiseudun retkeilureitit, täältä tullaan! Kävimme - vihdoinkin - eilen korkkaamassa kevään pyöräilykauden ja oli ihana huomata, miten fiiliksissä lapset olivat. 

Voisin hehkuttaa kuormapyörän ihanuutta loputtomiin, mutta sanottakoon tällä kertaa vain sen verran, että autottoman lapsiperhearjen helpottajana se on aivan omaa luokkaansa. Perhepyörät lienevät Helsingin kaduilla toistaiseksi sen verran harvinainen näky, että sillä kulkeminen näyttää vain hymyilyttävän kanssakulkijoita.  Laatikkopyöräkuumeiset, tästä artikkelista löytyy kaikki perhepyöräilyaiheinen informaatio. 

Kuvat: Antti Vierola